Lyhyt oppimäärä Trinity+:n vaiheista...

Asmo Passi, Sven Enwald ja Joni Sairiala soittelivat 2000-luvun alkupuolella Stroke Unitissa muutaman vuoden ajan, ja sen jälkeen Asmo ja Sven jatkoivat yhteistyötä bändissä Leftovers. Keikkarintaman hiljaisuuden vuoksi he päättivät laittaa pystyyn kahden miehen yrityksen, Duo As-venin, joka on edelleen aktiivinen, tehden sekä omia että myös säestyskeikkoja.

Rock-kuoro Roxin esiintyminen eräissä pikkujouluissa vaati mukaansa kitaristia, ja sitä kautta mukaan tarttui Jussi Markkola. Triosta kvartetiksi siirtyminen tarvitsi vielä miehen rumpujen taakse... Jakke Kivelä oli tuurannut rumpalina jo Stroke Unitin riveissä, ja hän toimi monta vuotta myös Trinity+:n freelancer-rumpalina. Joni taas oli itsestään selvä valinta tekniikkapuolelle ja myös solistihommiin.

Syksyllä 2017 hyppäsi sitten rumpukannujen taakse Repa Vesala, joka täydensi bändin nykyiseen, vakinaiseen kokoonpanoonsa, jossa Repan lisäksi siis vaikuttavat Jussi Markkola sähköisten ja akustisten kitaroiden velhona, Asmo Passi basson ja tarvittaessa myös kitaran varressa, Sven Enwald koskettimien ja satunnaisen kitaran kanssa sekä Joni Sairiala miksauspöydän takana. Kaikki bändin jäsenet vuorottelevat solisteina.

Trinity+ on tehnyt vuosien varrella läheistä yhteistyötä Rock-kuoro Roxin kanssa, ja yhteisillä keikoilla on bändin lauteilla nähty lukuisia vierailevia naissolistejakin, mm. Jaana Alander, Serenella Forma, Niina Immonen, Marja Jokiperä ja Milja Mäkinen.

Musiikillisesti Trinity+ on kaikkiruokainen, tarjoillen yleisölleen tarpeen mukaan sulavaa tanssimusiikkia, iskelmää  ja kaikkea mahdollista muuta, perinteisestä pop/rock-osastosta rankempaan hevirevitykseen tai progeen...

© 2023 by EDDIE BAKER. Proudly created with Wix.com